Peruspäivä Pohjanmaalla

Aamulla voi heti ylös noustessaan alkaa nauttia naapurista kantautuvista mukavista rahan tuoksuista, sellaista aamua ei ole etteikö raha haisisi, tavalla taikka toisella. Perussettiin kuuluu luonnollisesti pirunmoinen, tosin yleensä itseaiheutettu kiire johonki kyläpaikkaan. No, vaikka ihan kaikki mahdollinen sujuiski aamulla sisätiloissa ihan hyvin, hermonsa menettää viimeistään matkan aikana. Ensimmäisessä risteyksessä erehtyy jäämään odottamaan kun näyttää auto aika jo lähellä olevan. No oli, mutta sillä ei ollu kiire mihinkään, joten ehtiny kyllä olis, vähän hitaammallakin autolla. Viimein autojonon, muutaman mersun ja huomattavan monen  täyteen ahdetun tila-auton ohilipumisen jälkeen viimeiseksi jättäytyessä, muistaa heti että ei, täällä ei tosiaan kannata odotella. Onneksi voi seuraavaksi siirtyä vaihtamaan pienemmän vaihteen silmään, kun sillä rahantuoksulla varustettu traktori körryttelee menemään eikä kenelläkään siinä auto jonossa olevalla ole mikään kiire minnekkään. Omanki voi jo siis unohtaa. Siinä kohtaa kun viimein ollaan muutama kilometri ajeltu satasen alueella neljääkymppiä, krinnaa jo sen verran että lupaa pyhästi itselleen painavansa ens kerralla kaasua sen mukaan että kans ehtii edelle.

Jos erehtyy matkalla suunnittelemaan tuliaisten viemistä ja pahassa mielenhäiriössään pyrähtää ihan vain nopsasti kaupasta jotaki hakemaan, voi unohtaa ne akateemiset vartitki siitä myöhässä olemisesta. Tukkupakkausten joukosta tavalliset tuotteet löydettyään voi kassajonossa seisoskellessaan muistella sitä miksi täällä ei pikaisesti pyrähdetä, missään, milloinkaan. Kotiäiti, joka tosiaanki näyttää kotiäidille lappaa pursuilevan täydestä ostoskärrystä niitä tukkupakkauksia kohti hihnaa ja on selvästikin ajatellut pärjätä maidolla seuraavat kuukaudet, niiden tukkupakkausten lisäksi tietysti.

Mutta kun ei kerta kaikkiaan ole kiire minnekkään voi kaupan pihalla vastaan kävelevästä vanhasta puolitutusta vain toivoa pääsevänsä nopsasti eroon ja hetken päästä alkaa hyräillä ”eeei, ei se mennyt niin”.. Vaikka onki kiva toisinaan moikata niin elämänkerran kertaamisen ja tuttujen ja tuntemattomien kuulumisten vaihdon jälkeen olo alkaa lähennellä jo epätoivoa. Koska täällä tosiaan tunnetaan kaikki, täytyy kaikkien asiat näin ollen myös tietää, vaikka ei taas yhteen kymmeneen vuoteen näkiskään.  Hetken päästä kun taas ajelee sen kivan hampaattoman herrasmiehen perässä jolla ei vieläkään ole kiire mihinkään, saa myös muistutuksen siitä, ettei se lyhyeksi muisteltu matka ollukkaan ihan niin lyhyt, vieläkään. Ja perille voi päästä vain ja ainoastaan myöhässä.

Jos vielä menee ja uskaltautuu illalla istahtamaan niin että menojalkaa alkaa vipattaa pitäis aina muistaa tarkkaan harkita kannattaako. Pohjanmaalaisesta ryyppyreissusta kun tuppaa pukkaamaan melkonen päänsärky seuraavalle päivälle. Jos joku ei jo ennen lähtöä tarjoa muutamaa tymäkkää viinalasillista, täytyy olla ollu ihan yksinään lähtöään suunnittelemassa. Täällä ei siis tarjoilla viiniä, vaan viinaa. Käytännössä halusi tai ei. Ensimmäisen huikan jälkeen kyllä taas muistaa senki miksi yleensä tekee paukkunsa itse, niissä olis ihan pikkasen vähemmän viinaa. Mutta, sitä ei sanota, ettei pahoitettas kenenkään mieltä. Nimittäin sen lisäksi että tarjotut kahvit juodaan aina, niin aina se otetaan myös se viina, vaikka ei viinaa koskaan joiskaan. Taksikuskit kiltisti pysähtelee, jos pyydetään, kun ei niilläkään ole kiire mihinkään. Portsari tuntuu tuntevan myös mut, vieläki, eikä siis kohteliaasti enää kysy papereita. Baarissa istuessakaan ei tarvii istua yksin, aina on joku höpöttämässä, halusi tai ei. Ja se joku tuntee poikkeuksetta joko sut, vaikket sä sitä tuntiskaan tai vähintään sun vanhemmat. Luonnollisesti muistaen myös sen miltä sä näytit sillon pikkutyttönä. Sen mieltäylentävyydestä voi olla millon mitäki mieltä. Mutta onneksi se melkein aina tarjoaa sitä viinaa. Loppujen lopuksi keskellä yötä grillijonossa horjuessaan, paleltumispisteessä pakkasrajan paukuttua, silti hyttysiä huitovana, pohjanmaalaisen peruspäivän väsyttämänä, voi vain todeta, että jospa sitä ens kerraks jo oppis että alkaa tosiaan olla jo aika satakuntalainen eikä kertakaikkiaan enää pärjää näille pohjanmaalaisille.