Kerhopäivä, joka keskiviikko.

"No huomenta kulta, tänään on kerhopäivä." Vastauksena siihen itkupotkuraivari. Kivaa, nii sen pitäis olla kivaa kun mennään kerhoon ja sielä on kavereita ja saa leikkiä ja eväätkin syödään, mutta noup. Ei se vaan ihan aina mee niinku me hyvät äidit ry:ssä kuvitellaan. Tarjoamalla lapselle kauhian kiva juttu, kerho (johon lähteminen vaatii ainaki multa jo suurinpiirtein taikuutta että on penkissä istumassa ennen alkulaulua) täytyy kyllä olla hyvä äiti. Tai siis se ainaki parantaa sitä kuvaa mikä muilla on kun käydäänhän me kerhossaki, eikö nii?

Aamu alkaa herätyskellolla, kun muulloin sais nukkua, jos ei olis kerhoa. Sitten huutaa pienempi, heräs kai se siihen kelloon. Jos äkkiä hakee sen pienemmän niin saattaa just ehtiä ennen kuin se isompi herää siihen huutoon. Sitten pikana tutti suuhun ja pulloa lämmittelemään, että keritään sitten ennen kun vanhempi sängystä pois porhaltaa. No, tänään kerittiin. Lapsi syötetty, kuivitettu ja vaatteetki on näköjään päällä. No, ei ehkä ihan sävy sävyyn tänään(kään) mutta on vaatteet ja niitä on riittävästi. No sieltähän se vanhempi sitte kuuluu tassuttavan. Se itkupotkuraivari. Potta, missä potta? No sielä, niin joo äiti hakee kirjan. No, pikkunen kyllästyy, täytyy laittaa se sitteriin. "Aitiiiiii, kiiijjaaa??" Nii joo, se kirja. Puuro mikroon, oman puuron mittaus siihen viereen odottelemaan. No, sitten vaatteet, missähän ne kaikki oikein on. Housutki on likaset, jo ihan valmiiks, vaikka kai pesusta olisivat tulossa. No sitte reippaasti puurolle, tässä maito, syös reippaasti, meidän pitää lähtee kerhoon että ehditään. Oma puuro mikroon, toinen sitterissä höpisemässä ja toinen sotkee puuronsa kanssa. Olis siis kolme pitkää minuuttia aikaa harjata hampaat, pukee päälle, harjata hiukset ja ehkä peräti ottaa vielä vitamiinipilleritki, niitä ei sovi unohtaa. Sitten se oma puuro naamariin samalla kun toinen käsi vähä auttaa vanhempaa saamaan omansa sinne mihin se kuuluis. "eikkimää", ei, ei vielä mennä leikkimää, nyt mennää kerhoon. Tiiätkö, kerhoon. Itkupotkuraivari. Tuus laittaan vaatteet, ei älä mene kumpparit jalassa sinne olohuoneeseen, laita takki, äiti auttaa, noin, sit mennään! Jaa että pöntölle. No, mennäänpä pöntölle, mut sit reippaasti että ehditään. Housutki piti vaihtaa, ovat ihan puurossa. Nii joo, ne eväät ja pienemmälle maito ja piltti. No taidan vähä paperilla putsata vaan housuja kun on jo kengät ja kaikki, hyvä se on. Koira omaan paikkaansa, kaks lasta autoon ja tsekkaus, eväät, on , lapset on, kurkkaus taustapeiliin todeten että eipä tullu sitte juuri peiliin katsottua. No kerho se vaan on, auto käyntiin ja menoksi. Jes, ehdittiin!


Kun kerhon jälkeen pääsee ovesta ulos viimeisenä, kivan kerhotätin puettua vanhemman, kai lähinnä halutessaan itsekin joskus syömään on jo melkoinen hiki ja epätoivo. Kotona ei ole edes valmiiksi tehtyä ruokaa... Matkalla tajusin lisäksi ettei vanhempi tosiaan edes syöny niitä eväitä, mitkä oli niiiiin tosi tärkeitä ja on siis nälkäinen ainaki. Makaroni kiehuu onneksi vaan 8 minuuttia. Tajusin myös hujauttaneeni pienemmän enemmän kuin kerran toisen äidin syliin, kun mä äkkiä tosta sitä ja tätä. Jos tätä pulloo hetken pidät, tästä vaan. Sillä toisellaki äidillä oli kyllä oma, ihan yhtä menevä pikkukappale mukana. Joten lämmin anteeksipyyntö sille äidille sen kerhoreissun raskauttamisesta!

Jotenki tuossa kotiin kerhosta ajellessani, kokonaiskuvaa hahmotellessani, tulin siis miettineeksi syytä siihen miksi me siellä käydään. Kenelle se on kivaa. Onko se joku hyvän äitiyden mittari? Ketä muita se kertakaikkiaan kiinnostaa että käykö joku kerran kuussa vai ei koskaan kerhossa.Tai jos kiinnostaa niin onko se juurikaan mun ongelma?! Ketä varten ne kerhot oikein edes on? Niitä äitejä varten jotka näkee vain ne neljä seinää kotona, vai niitä joilla ihan kaikki pullat ole uunissa? Niitä äitejä varten jotka haluaa suorittaa niin pirusti ettei kotipäivät vaan kertakaikkiaan sovi siihen? Vai niitä lapsia varten? Se riippuu varmaan keneltä kysytään ja millä hetkellä. Itse lukeudun päivästä riippuen vähän jokaiseen noista, millon mihinkin. Loppujen lopuksi voi siis todeta antaneensa lapsilleen kerhossa käymisellä mahdollisuuden sosiaaliseen toimintaan ja kaikenmaailman asioiden oppimiseen ja on sen myötä mitä luultavammin täyttänyt yhteiskunnalliset paineet suorittamisesta ja ainakin jonkin normin hyvästä äitiydestä. Ihan varmasti.

Normien täyttämisen tuoman mielihyvän lisäksi voi täällä maan pinnalla onneksi ihan vain jäädä nauttimaan kahvikupista, jonka voi kerrankin juoda kuumana, täydessä hiljaisuudessa kerhokävijöiden vetäessä normaalia pitempiä päiväunia.

P.s. Kun me kumminkin taas ens viikolla suoritetaan ja noudatetaan normeja niin se toinen äiti, lupaan kiinnittää erityistä huomiota siihen etten koko ajan pyytäis jotakin! :)