Ompahan taas vierähtäny, karvannostatus aiheita olis kyllä ollu, mopoautoja, mummoja jonossa ja sun muuta, mutta saatanpa kiteyttää ne ekaks siihen että mitäs olikaa näkemyserot ja erilaiset tavat nousta junan kyytiin, tai olla nousematta. Voipi silti olla että palailen noihinki vielä jossain kohtaa mutta jospa lähtis taas tästä.
Eli, ompa tullu taas törmättyä jos jonkilaiseen näkemyseroon. Toki meitä on tosiaan moneen junaan ja jotku jää sinne laiturillekki mutta toisinaan ne asiat kummastuttaa enemmän, kun toisinaan vähä edes vähemmän. Omat mielipiteet ja ajatukset on tietty niitä ihan oikeita näkemyksiä, ihan kaikkien mielestä ja toisinaan aikaseksi saakin melkosen herkullisia keskusteluita. Mutta ni, pari sanaa parista viime aikoina vastaantulleesta aiheesta...Ja ihan mun junasta katsottuna. Ensiksi varmaan jokaiselle tuttu aihe, ikuisuus sellainen, maailmanparannus. Maailmastahan ku saa millon vaan paremman paikan yks ihminen ja ihan niinko tahtoo. Ihailtavaa naiviutta. Tosin aika moni niistä maailman parantajista kyynistyy jossain kohtaa. Ei sitä maailmaa sitten saanukkaa pelastettua ihan vaan sillä innolla ja tarmokkuudella. Se raaka työ kun pukkaa kuittaamaan puolet niistä maailmanparantajista johonki kivenkoloon sillon kun sitä työtä olis oikeesti tehtävä. Mutta, tahdon toivottaa onnea (taas) jokaiselle maailmanparantajalle, joka asiaansa jaksaa ajaa. Kyynistymättä, uskoen ihan sata lasissa siihen että kyllä se maailma vielä pelastuu tai ainaki se meidän kunnan leikkari korjataan ihan vaan siks koska ne haluaa niin. Ja sille toiselle puoliskolle toivottelisin pitkää pinnaa niiden toisten kanssa, niitä tarvitaan, kun ei pelkillä kyynistyjillä maailmaa voida kai edes parantaa, saati sitte koskaan pelastaa. Miten musta muuten tuntuu, (anteeksi vaan jo valmiiksi stereotyypittely) että niillä maailmanparantajilla on joko musta puku ja aina erilainen kravatti, ne puhuu kaikki vähän hassusti ja tukka on joko totaalisliipattu tai ihan pystyssä tai sitten niillä on punanen tai musta pitkä tukka, vaihtoehtoisesti rastat, moniväriset mielellään ja mustat vaatteet ja ehkä joku korsetti. Tietysti unohtamatta niitä jotka on unohtanu että ollaan jo 2000-luvun puolella.
No se maailmanparannuksesta... ;) Kyllä täällä ihan taviksillaki on palansa purtavana. Asiat kun ihan tavallisessaki elämässä täytyy toisinaan laittaa tärkeysjärjestykseen. Se mikä kenellekki on tärkeetä, vaihtelee sanoisinko, melko railakkaasti. Joku voi haluta panostaa luomuruokaan, toiselle se on käytännön mahdottomuus. Toisella voi olla siisteys maailman napa ja toinen ennemmin pitää stressitasonsa kurissa eikä ihan jokaista pölypalleroa jaksa aina murehtia. Sohvakin ku voi olla ihan kiva paikka. Telkkarin katseluki aiheuttaa varsinki isommassa porukassa melkosia haasteita, ainaki jos tarttis löytyä ohjelma jota kaikki katsoo. Eikä siihen kyllä tarvita kun kotisohva että eri kanavat sais erilaisen kannatuksen.. No ehkä nämäki edellä mainitut on pienen pieniä osasia siitä mitä kaikkee joutuu laittamaan tärkeysjärjestykseen, mutta kyllä niistäki aina kaikenlaista aikaan saa.
Mutta meillä taviksilla ja myös maailmanparantajilla on yksi yhteinen näkemysero. Ja se on vakio. Nimittäin tuo lasten kasvatus. Jokainen lapseton tietää miten lapsia kuuluisi kasvattaa, kuten myös jokainen jo lapsia kasvattanut tietää miten ainakin omansa kasvatti ja miten naapuri ei kasvata. Jokaisella perheelläkin on oma mielipiteensä, useimmin myös jokaisella vanhemmalla oma asianlaitansa. Käytöstavat, ah mikä aihe. Se oli se meiän lapset ja naapurin kakarat, eiks juu? Kukin kai kuvittelee ainakin kasvattavansa lapsistaan mallikansalaisia, omalla reseptillään, ja meni miten meni niin kannassaan on pysyttävä. Osasta siis tulee mallikansalaisia ja osasta sitte ei ihan. Mitenhän tuo on, saako lapsille ostaa/antaa alkoholia, kun ne ei vielä lain puitteissa sitä sais nautiskella? Entä tupakointi, mites se? Onko sen nyt niin väliä jos pikkusen liikaa meikkiä käyttää? Tai unohtaa housut kotiin ja vesirajassa vilkkuva hamonen "lämmittää" talvipakkasilla? Tai saako ruoka suussa puhua? Autetaanko aina kun lapsi pyytää, iästä oikeastaan huolimatta, vai tarvisko joskus tehdä myös ite? Lista taitaa olla noin loputon, mutta yksi aihe on musta kyllä ylitse muiden, millon kuuluu kasvaa aikuiseksi? Millon tarvis pärjätä, ihan ite. Maksaa laskunsa, huoltaa autonsa, ruokkia lapsensa ja hoitaa aamuherätyksensä, ihan ite. Ja sitten kun pärjää ihan ite, kuuluuko muistaa ettei ole vain ja ainoastaan yksin maailman napa. Joku ehkä muistaa sen paremmin, toinen vähä heikommin, mutta kai se muistaa kuuluis, edes toisinaan? No tähän vastaan. Kuuluis. Muut jääköön kunkin junailijan itse pohdittavaksi. Mullakin kaikesta oma näkemykseni on, monen mausta poikkeava.
Olishan näitä, ihmisten eroavaisia ajatuksia pohdittavaksi. Osasta saa karvansa pystyyn ja osan voi ehkä jotenki jopa sulattaa mutta niistä laiturille jääneistä.. Me harmaaseen massaan kuuluvat, ketkä mielestämme siellä junan mukana kuljeksitaan olis kai hyvä muistaa, ettei se meidän mielestä laiturille jääny tyyppi ehkä jääny sinne omasta tahdostaan. Tai sitten se ei edes omasta mielestään ole laiturilla, vaan junassa. Sekin ku on sellanen näkemysero, kuka mihinki junansa sijottaa....
p.s.
Lupaan itsekin jatkaa harjoituksia, heti huomenna, muistaakseni edellä mainitsemani, sen että meitä tosiaan on moneen junaan.... ;)
