Eilisen ystävänpäivän innottamana, mutta tavoilleni uskollisena mattimyöhäisenä jäin pohtimaan ystävyyttä. Sitä, mistä tietää että on oikeita ystäviä. Ja miten huonosti muistaa kenellekkään tärkeälle kertoa että ystävyydellä on väliä.. Petrattavaa olis varmasti kaikilla, ainaki siinä toiselle selväksi tekemisessä että toisella tosiaan on merkitys. Iso tai pieni, mutta merkitys.
Facebook oli eilisen jäljiltä täynnä ystistoivotuksia ystäville. Ja paljon "samoin sinne" toivotuksia. Olihan tuola myös niitä pohdintoja että missä on mun ystävät ja aimo liuta määritelmiä sille, millanen on hyvä ystävä. Ja mitä kaikkea ystäviltä sopii odottaa. Mahtokohan monikaan jäädä miettimään mitä niissäki rimpsuissa sanottiin..? Ystävyyden mittapuita on niin kovin monenlaisia, varmaan ihan juur niin monta kun on niitä ystäviäki.
Se kuinka haluat määrittää sen oletko jonkun ystävä, voi olla melkoisen vaikeaa. Omalla kohdallani jäin miettimään kovin eroavia ystävyyksiäni. Tai siis oikeammin kai sitä mitä niistä voi kutsua oikeasti ystävyyksiksi. On niitä kenen kans on vaan sillai pikkasen ystävä, vai voiko edes ollakkaan pikkuisen vaan ystävä? Ehkä ystävyys on vasta syntymässä tai ystävyys on oikeastaan kaveruutta. On myös niitä joiden kanssa haluaisi olla ystävä, ehkä joskus on ollukki, mutta maailma on kuljettanu eri suuntiin ja ystävyyttä ei oikeastaan enää ole. Sitten on niitäki, kenen sanoisin kyllä olevan niitä mun ystäviä, vaikka yhteistä aikaa ei käytännössä ole kun muutaman kerran vuodessa. Mutta sielä ne on roikkuneet, uskollisesti välittäen siitä mitä mulle kuuluu. Ne ystävyydet on niitä joista mulla on huono omatunto aina toisinaan, miksi ihmeessä niitä ei voi hoitaa paremmin?!
No, sitten on näitä Ystäviä, isolla Yyllä. Käsittämättömän tärkeitä pystyssä pitelijöitä, joita myös itse haluaa pidellä pystyssä, jos ne apua siinä tarvitsee. Osa on ollu kauemmin, osa vähä vähemmän aikaa mun tuulien ja tuiskujen vastaanottajana. Toivottavasti ovat joskus saaneet nauttia siitä päivänpaisteestaki, vaikka se ehkä välillä onki pikkusen tiukemmassa ollu.. :) Ilojen ja surujen jakaminen ei aina ole ollu itsestään selvää, mutta ehkä se elämän hankaluus on tehny siitä ystävyydestä niin lujan, ettei se rikki enää mene. Tokihan, ompa tässä ittekkin elämästä oppinu vuosien varrella melkoisesti ja ehkä nykyään osaa arvostaa niitä tosiystäviä melkoisesti isommalla kädellä kuin joskus aikanaan on ymmärtäny..
Ystävyyden menettäminen on musertavaa, ainakin jos se osuu kohdalle konkreettisena tässä ja nyt tapahtumana. Usko ihmisiin on entistä ja koko elämä sekaisin. Näinkin on päässyt käymään, mutta millä hinnalla ystävyydestä sitten kannattaa pitää kiinni? Onko joskus se helppo tie tosiaan se helppo tie, anteeksi annon tien ollessa se vaikeampi? Miten paljon voi antaa anteeksi, ja erityisesti kenelle? Korjaako aika haavat vai repsottaako ne sitten kuitenki? Vai riippuuko se asiasta? Tai mitäs jos vaan ei enää ole asiaa toiselle? Jos ei jaksakaan olla enää jonkun "pikkuisen" ystävä, vähän niinkuin esittää ystävää? Jos toinen haluaa pitää kynsin hampain kiinni ystävyydestä, mitä ei ehkä olekaan enää, millon on osattava puhaltaa peli poikki? Entäs mistä tietää miksi on toiselle tärkeä, jos ei koe sitä toista enää itselle tärkeäksi? Kamalan vaikeita kysymyksiä.. Enkä mä ainakaan osaa niihin kaikkiin vastata. Ehkä se riippuu siitä tilanteesta, omasta elämästä ja halusta pitää kiinni siitä ystävyydestä, jos se sitä sitten on.
Jos rahalla ei saa rakkautta, ei sillä saa myöskään ainakaan mun ystävyyttäni. Mun ystävyys vaatii paljon tekoja ja vielä enemmän sanoja. Se vaatii tuota jo aiemminkin mainittua tuulen ja tuiskun kestämistä, vuosi toisensa perään. Se vaatii ainakin mun kohdallani paljon, sen verran hyvin itseni kuitenki tunnen. Mutta te Ystäväni, lupaan että koska mun kestämiseni vaatii paljon, mä myös kestän paljon. Mä kestän teidän tuulet ja tuiskut, joten antaa tulla vaan. Mulla on teille olkapää, aina, mihin vuorokauden aikaan tahansa. Jos mulla on mahdollisuus jossain auttaa, mä autan. Saa mun kanssa myös nauraa, itselleen ja tarvittaessa myös mulle, teidän kanssa mä kestän senki.
Kiitos siis Ystäväni, että olette olemassa, että olette Ystäviäni. *sydänsydän* ;)
