Kylmää ja märkää ja pimeetä ja on kylmä ja ahistaa ja ärsyttää. On siis tainnu tulla syksy... Jotku ihmiset on kesä ihmisiä, toiset diggailee syksyä ja mä niiiiiin odotan sitä talvee joskus maailmassa saapuvaks. Nää edellä mainitut kun ei sit kirveelläkään sovi mulle.
Ärsyttää, no kaikki ja ei mikään. Taukoomatta. Välillä kykenee
käyttäytymää, ku niinki vissiin kuuluu tehä mut noup, ärsyttää silti. Tänäänki sellanen jo aiemminkin mainittu piukkaperä otti aivoon, oikei
kunnolla. Vaikka yleensä ne enemmän vaan naurattaa. Piikkikorot ja pillifarkut ja se ärsyttävän piukka perä. Edes
se kokonaan homeen vihree tukka ei sitä tilannetta pelastanu. Ja siis ne
piikkikorot, onkohan niillä kävelevällä ihmisellä lainkaa varpaita tai
ainakaan enää tuntoo jäljellä niissä varpaissa? Ei kai, tai siis, ei varmasti oo. Sit kun se piukkaperä vetelee vielä kaiken lisäksi munkkia naamaansa sokerit pitkin poskia, meikit silti ojennuksessa, ärsytti vielä enemmän. Sillä ei siis myöskään toimi tuo rasvavarastointi.
Syksyllähän kaikki alottaa ne kauheen kivat kuntokuurinsa ja pyrkimykset kesäkuntoon. Paitsi ei se pirun piukkaperä munkkinsa kanssa. No siis, luonnollisesti sellanen ikuisuusprojekti alko meilläki. Huolimatta toistaiseksi mursua muistuttavasta rantakunnostani, rojekti kuitenki etenee, jos etenee, sillon ku etenee. Ja ottaa seki aivoon. Ei se osio kun se etenee vaan kun mä haluan syksyllä, varsinki ku ärsyttää, nauttia niistä surkeen pikkuruisista iloista kuten suklaasta ja karkeista ja oikeestaa mistä vaa herkuista enkä kitkuttaa jollain ärsyttävän kuivalla kurkunpätkällä menemään. Onneks mulla on huono itsekuri ja melko hyvän itsetunnonki sanoisin omaavani. Vaihdan sit vaan tarvittaessa sitä kesää millon rantakunnossa pitikään olla.
Kylmyyteen ja kalseutee kuulemma auttaa villasukat, villapaita ja kynttilät. Ei auta. Tai auttaa, mutta apu on nii hetkellistä ettei sitä voi avuksi kutsua, koska siinä kohtaa kun joutuu villasukat ottaan pois, esimerkiksi laittaakseen kengät jalkaan, paleltuu varpaat heti. Nii ja mitkä kengät?! Ne lenkkarit on liian köykäset ja ihan ei kehtaa ennen lumen tuloo toppakenkiäkää jalkaansa pamauttaa. Vaikka mieli kyllä tekis. Ja ne kynttilätki kai kuuluu sammuttaa aina välillä, varsinki jos talossa on alle aikuisia lapsia. Nii että mihin sillä sit muka jaksaa?
Voihan siitä kai syksystäki joskus nauttia. Ainaki ehkä sillon kun on aurinkoinen päivä, eikä liian tuulista tai muuten kylmää, saattaa olla ihan nättiäki. Ehkä sillonki jos vaikka joku tarjoilis kivan lämpösen minttukaakaon sinne sopivasti lämmitetyn paljun nurkkaan. Mutta kun ei ole paljua, ei minttulikööriä eikä edes kiva ilma niin ensiavuksi otan nyt ja vedän villasukat sekä villapaidan päälle, vaikka tulis kuinka hiki. Nautin herkullistaki herkullisemman, kermalla ja voilla valellun myöhäisen päivällisen, vaikka siinä onki viikon kalorit. Päälle vedän säkillisen karkkia ja suklaata sohvan nurkassa, joissa saattaa olla toisenki viikon kalorit. Saatanpa tuikata hetkeksi muutaman tuikunki tuoksumaan, vaikka tulis mikä päänsärky. Voin ainakin vakaasti ähkyssä huomista paastoamista ja lenkin pituutta suunnitellessani ajatella että eipähän tänä iltana syksy pärjänny mulle, mä otin erävoiton. Ni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti